Kuulumisia

lepoa-13.jpg

Nyt täytyy kyllä sanoa, että mulla on ihan totaalinen kirjoitusblokki. Taas vierähti viikko enkä ole saanut tuotettua blogiin mitään. Olen aivan lukossa kirjoittamisen kanssa enkä jotenkin saa itsestäni mitään irti. Kirjoitettavaa olisi vaikka ja kuinka, mutta en hyväksy julkaistavaksi mitään. Ne mitä olen luonnoksiin kirjoittanut, tuntuu tällä hetkellä sellaiselta turhanpäiväiseltä, pinnalliselta lätinältä ja jotenkin uin niin syvissä vesissä oman mieleni kanssa ettei moinen pinnallisuus sovi.

Sitten taas mitään liian syvällistäkään en jaksaisi tai haluaisi tänne teille kirjoitella, kevätkin tekee tuloaan, joten haluatte varmaan nauttia sellaisista positiivisista asioista. Ei sinänsä ettäkö täällä meillä kotona menisi jotenkin huonosti, vaan enemmänkin ajattelen, että ehkä nämä paniikkihäiriöt ja ahdistukset sekä lääkkeiden aloitus ei ole sellaista mieltä piristävää luettavaa.

Olen itseasiassa voinut yllättävän hyvin viimeisen viikon ajan. Aurinko on paistanut, olen ollut sairaslomalla ja saanut omaa aikaa. Olen alkanut hoitamaan paniikkiani monellakin osa-alueella. En ole ainoastaan aloittanut lääkkeiden popsimista, vaan käyn tällä hetkellä myös juttelemassa psykoterapeutilla kerran viikossa ja olen innostunut taas liikunnasta. Tällä kertaa en kuitenkaan suinpäin rynnännyt takaisin sinne salille, vaan aloitin ensin lenkkeilemällä työmatkat muutaman kerran viikossa. Kaivoin kuitenkin hyvin nopeasti fillarin esiin ja innostuin monen vuoden jälkeen pyöräilystä. Olen nauttinut viime viikolla joka päivä lyhyistä ja vähän pidemmistäkin pyöräretkistä auringon porottaessa ja meidän koiran juostessa vieressä. Samalla olen saanut aktivoitua vähän koiraammekin, jolla on liikunta jäänyt vähemmälle lopetettuani meidän yhteisen agilityharrastuksen. Tämäkin on omalta osaltaan lisännyt hyvää mieltäni, kun ei ole tarvinnut potea kamalaa huonoa omaatuntoa koiran liikunnan laiminlyömisestä.

Olen myös kiinnostunut ahdistuksesta kirjoitetusta kirjallisuudesta ja olin kirjastossa jo toista kuukautta jonossa Vapaaksi ahdistuksesta -kirjaan, jota psykologini suositteli. Kirja on todella kiinnostava ja hyvin kirjoitettu ja jos aikaa olisi enemmän, olisin varmasti sen jo lukenut kannesta kanteen. Valitettavasti sain kirjan käsiini vasta viime viikon perjantaina, juuri sairaslomani viimeisenä päivänä, joten en ennättänyt hyödyntämään tuota luppoaikaani kirjan lukemiseen. Suunnittelin jo kirjan ostamista itselleni, sillä siitä olisi varmasti hyötyä myöhemminkin. Tuota kirjaa voisin suositella kenelle vaan, vaikka ei paniikkihäiriötä sairastaisikaan.

Lainasin myös ekirjana jo pitkään haaveilemani Konmarin ja olen sitä nyt muutaman sivun verran lukenut. Harmi kun kirjaston ekirjojen lainausaika on vain 14 päivää ja jono tuolle kirjalle aivan järkyttävä, taitaa kirja jäädä pahasti kesken. Senkin ostamista itselleni olen siis jo miettinyt, sillä se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen tämän kevään aikana ehtinyt päästä jo hyvin eroon ylimääräisestä tavarasta ennen tuon kirjan saamista käsiini, mutta uskon kirjasta olevan silti vielä paljon apua meidän kodin järjestykselle! Mitenhän saisin miehenikin sen lukemaan. 😉

Terassia ja takapihaammekin olen tässä sairasloman aikana ehtinyt miettimään ja taidamme jatkaa tuota terassia vielä sivusuunnassa muutaman metrin, vaikka viime kesänä olin toista mieltä. Ihastuin myös Weekday Carnival blogissa mustaan terassilaudoitukseen ja kävinkin jo Bauhausissa viikonloppuna vähän tutkimassa tuota Tikkurilan Valtti Plus terassiöljyä ja ajatukseni saivat vain lisävahvistusta siitä, että meille tulee musta terassi. <3 Tänään kävi puutarhuri siistimässä meidän etupihalta löytyvät isot puut, jotka hipoivat jo talon kattoa, voiden aiheuttaa pidemmällä aikajaksolla suurtakin tuhoa sekä takapihan puskat, jotka myös olivat päässeet kasvamaan aika massiivisiksi.

Monta projektia siis menossa ja paljon taas lisää ideoita ja itseni parantelua. Toivottavasti tulevasta kesästä pääsen vielä nauttimaan ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta. 🙂 Kuvissa näkyy muuten tämän hetken lempipaitani, Tallinnan kylpyläreissulta Bershkasta mukaan tarttunut ihanuus!

lepoa-16.jpg

lepoa-4.jpg

lepoa-6.jpg

lepoa-7.jpg

Löhöilyä ja pähkäilyä

kaksin-15.jpg

Aurinkoista ja keväistä viikon alkua kaikille! Blogin avaaminen on ollut melkein viikon verran hirveän pinnistelyn takana ja olen muutamaan otteeseen yrittänyt jotain tänne tuottaakin, mutta mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi, joten blogi on pysynyt hiljaisena. Aikaa kirjoittelulle olisi ollut enemmän kun viimeiseen kolmeen vuoteen, sillä olen ollut viikon verran jo sairaslomalla paniikkilääkityksen sivuoireiden vuoksi. Pää on kuitenkin ollut niin jumissa ehkäpä juuri edellä mainitusta syystä ja siksi olenkin vain keskittynyt ottamaan rennosti.

Oltiin Eliksen kanssa viikonloppu kahdestaan kotona, kun mies oli ruotsinristeilyllä kavereidensa kanssa. Aloitin puuhastelun meidän tuulikaapin parissa, mutta pitkälle ei hommassa vielä päästy. Ihastuin niin Oblik -blogia kirjoittavan Jutan kuistin säilytyratkaisuun, että päätin koittaa toteuttaa samanlaisen meidän ahtaaseen tuulikaappiin.

Ensin olin sitä mieltä, ettei se toimisi, mutta toisaalta miksi ei. Viikonloppu menikin lähinnä ratkaistaessa tappien kiinnitystä seinään ja tarvikkeita hankkiessa. Tällä viikolla olisi tarkoitus mennä vierailemaan Espoon työväenopiston puutyöverstaalla valmiiksi sahattujen puutappien kanssa ja porata niihin oikeankokoiset reiät. Sitten pitäisi vielä siistiä tuulikaapin seinä, paikata aikaisemmat reiät ja maalata, kenties jollain muulla kuin valkoisen sävyllä ja laittaa tapit paikoilleen.

Tällaista siis tänne meille, palaan asiaan kun hommat edistyy! 🙂

kaksin-6.jpg

kaksin-9.jpg

kaksin-10.jpg

kaksin-13.jpg

kaksin.jpg

Kuukauden ostolakko

rahi-9.jpg

Olipa kyllä rankkaa viettää kuukauden ostolakko, eikä se nyt ihan suunnitelmien mukaan mennyt muutenkaan. Ihan viime metreillä sorruin tilaamaan Kodin1 verkkokaupasta Annon ihanan villaisen rahin nahkaisella hihnalla. Se pomppi Facebookin news feedissä niin aktiivisesti -50% hintalapulla, että enhän voinut olla sitä ostamatta. Hain sen kuitenkin vasta toissapäivänä postista, joten lasketaanko se leikisti vasta huhtikuun puolelle ostokseksi? 😉

Annoin itselleni ennen Tallinnan reissua luvan vähän höllätä blogin kanssa ja sitä olen tehnytkin. Huono omatunto kuitenkin soimaa siitä, mutta yritän muistuttaa itselleni tämän olevan ihan hyvä juttu. Paniikkilääkitys on nyt aloitettu ja se on myös verottanut paljon jaksamistani ihan kaiken suhteen. Päivät menee ihan kohtalaisen hyvin, vaikka töihin en ole kyennytkään menemään, mutta onneksi olen pystynyt etänä hoitamaan lähes kaikki työni. Kiitos kehittynyt tietotekniikka <3

Oli toisaalta mahtavaa viettää kuukauden ostolakko, ensimmäistä kertaa ei pelota laskupino jonka pian kaivan esiin palkan kilahdettua tilille. Olen verkkokauppojen suurkuluttaja, en vain jaksa lähteä ryysäämään kauppakeskuksiin ja se on niin helppoa aina tilata laskulle ja maksaa vasta myöhemmin. Palkkapäivänä sitä sitten kiroaa, mutta tällä kertaa tilille saattaa jäädä muutakin kun pelkkiä murusia.

Aktivoiduin myös viime viikolla laittamaan myyntiin kaikennäköistä kodintekstiiliä, omia vaatteita ja Eliksen pieneksi jääneitä ulkovaatteita ja kenkiä Facebookin kirppisryhmiin ja kauppa onkin käynyt kuumana. Eilen ovi kävi moneen otteeseen ja tälle viikolle on myös sovittu vielä useammat kaupat. Etätyöpäivien ansiosta onkin ollut aikaa kuvata tuotteita ja laittaa niitä myyntiin, ilman että yksi taapero häärää jaloissa.

Mutta mitäs tykkäätte tästä Annon rahista? Vaikka tämä nyt ei varsinaisesti ollut mikään ostoslistalla oleva hanke, on tämä jo nyt osoittautunut erittäin käteväksi. Tykkään itse iltaisin istua Ikean nojatuolissa ja on mukava kun siinä saa nostaa jalat tuolle rahille.

rahi-2.jpg

rahi-6.jpg

rahi-5.jpg

rahi.jpg

rahi-8.jpg

Aurinkoa

aurinko-5.jpg

Aurinko on parasta maailmassa. Kuten aikaisemman postauksessa puhuin valosta tunnelissa, niin tänään sitä valoa on todella piisannut. Tuntuu jo lähes kesältä ja itse innostuinkin jo laittamaan terassia kesäkuntoon. Haaveilen kunnollisista terassikalusteista, vaikka viime kesänä olin ihan varma että nämä eurolavat ovat se juttu. Ne on kuitenkin äärimmäisen hankalat pehmusteineen pitää kunnossa kesät talvet. Talveksi pehmusteet päätyivätkin meidän saunaan eikä sitä olla sen jälkeen nautittu saunomisesta.

Aurinko innosti myös taas kuvailemaan olohuonetta, jota edelleen niin kovasti rakastan. En muuttaisi siitä mitään. Paitsi ehkä yhden asian, mutta siitä lisää myöhemmin. Aurinko ja sen mukana tuoma valo on todellakin uskomaton elementti, se miten se vaikuttaa mieleen. Olimme Eliksen ja serkkutyttöjen kanssa aamupäivällä ulkoilemassa ja nyt istun ypöyksin kotona, nauttimassa tästä auringonvalosta. Vaikka on siinä huonotkin puolensa, näin intohimoisen sisustajan ja kodin siistinä pitävän näkövinkkelistä. Nimittäin se paljastaa pienimmätkin pölypallot ja liat. Voi jösses, meilläkin saisi imuroida päivittäin monta kertaa, mutta onneksi ihan kaikki ei näy kuvissa. Ikkunatkin kaipaisivat kunnon pesua. Olenkin haaveillut jo puoli vuotta siivoojasta, joka kävisi kerran kuukaudessa tai kahdessa kuukaudessa tekemässä täällä perusteellisen siivouksen ikkunapintoja myöten.

Nyt vaihdan läppärin telkkariin ja nautin niistä hömppäsarjoista, joita mieheni ei millään jaksaisi katsoa. 😉

aurinko-10.jpg

aurinko-15.jpg

aurinko.jpg

aurinko-17.jpg

aurinko-7.jpg

Valoa tunnelissa

mina-13.jpg

Jälleen avautumista tiedossa. Maaliskuun ostoslakko on tehnyt tehtävänsä ja sisustuspostaukset on jäänyt vähiksi ja on ollut enemmän aikaa keskittyä itseensä ja se näkyy blogissakin. En halua missään nimessä tehdä blogistani mitään mielenterveysblogia, mutta haluan toki tuoda tiettyjä asioita elämästäni myös tänne blogiin. Kerroinkin jo pinnan alla -postauksessa (klik) kärsimästäni sairaudesta, paniikkihäiriöstä ja siitä aiheutuvista ahdistuskohtauksista. Olen aikaisemmin kuvitellut saavani joka kerta paniikkikohtauksen, mutta viime aikoina on käynyt ilmi, että kyseessä onkin ollut ahdistuskohtaus, todennäköisesti. Ahdistuskohtaus taas syntyy siitä paniikkikohtauksen pelosta. Tai jotain. Ahdistuskohtausten määrä kasvoi räjähdysmäisesti talven aikana ja päätinkin hakea apua.

Olen päättänyt vihdoin aloittaa lääkityksen sekä mahdollisesti psykoterapian. Tarkoituksena olisi aloittaa psykoterapia, jos ja kun saan kelan avustukseen päätöksen. Lisäksi aloitan syömään lääkkeitä ahdistukseen. Olen hoitanut tätä kaikkea nyt julkisella puolella, koska sairaskuluvakuutukseni ei kata psykoterapiaa. Ihme kyllä lääkkeet se kuitenkin kattaa. Noh, oli miten oli. Tässä hieman ajatuksia tästä prosessista. Tapasin jo viime syksynä ensimmäisen kerran psykologini, jonka kanssa mietittiin tuolloin hoitamisen vaihtoehtoja. Päätettiin ensin kokeilla nettiterapiaa, joka ei kuitenkaan sopinut itselleni. Jatkuvasti pankkitunnuksien kanssa nettiin kirjautuminen ja sinne tuntemuksien sopertaminen tuntui todella hankalalta ja jätin koko leikin kesken. Jos nettiterapiaa jossain vaiheessa päätetään kehittää mobiilisovellukseksi, uskon sen toimivan paremmin.

Melkein puolen vuoden pituisen jakson olin tekemättä sairaudelleni mitään ja jatkoin kohtauksista kärsimistä. Kunnes huomasin kadottaneeni elämäniloni ja olevani jatkuvasti todella uupunut. En koe olevani mitenkään masentunut, mutta huomasin etten pystynyt enää nauttimaan kaikista kivoista asioista elämässäni ahdistuskohtauksien pelossa. Jännitin ja jännitän edelleen jokaista normaalista arjesta poikkeavaa tilannetta, vaikka kyseessä olisi Adelen keikka Tukholmassa tai hyvän ystävän synttäribileristeily. Haluaisin vain perua kaikki, mutta sekään ei ole ratkaisu.

Yhtenä päivänä sain ahdistuskohtauksen koiraa ulkoiluttaessa, Eliksen kulkiessa mukana rattaissa ja auringon paistaessa. Oli hiihtoloma ja kaikki oli oikein mainiosti. Tuo ahdistuskohtaus musersi itseni ihan totaalisesti ja purskahdin kotona vain itkuun ja soitin miehelleni, että nyt tarvitaan hoitoa! Varasin samantien, samalle päivälle ajan yksityiselle psykoterapeutille, halusin vain päästä purkamaan oloani. Hän oli sitä mieltä, että ehdottomasti nyt lääkitys kuntoon ja uskoi varmasti saavani kelan avustuksen psykoterapialle. Sitten varasin ajan terveyskeskukseen psykologille, samalle jonka luona kävin jo viime syksynä. Kävimme läpi kulunut puoli vuotta ja sovittiin, että varaan ajan terveyskeskuksen yleislääkärille koskien lääkitystä. Koska mielialalääkkeiden aloittaminen oli jo itsessään varsin kamala ajatus ja loi ahdistusta, olisin kovasti halunnut jutella asiasta alan ammattilaisen kanssa, yleislääkäreitä yhtään väheksymättä. Päätin kuitenkin varata ajan yleislääkärille, sillä lähes 200 euron käynti yksityisellä psykiatrille tuntui melko suurelta summalta. Myös moni läheiseni loi itselleni varmuutta sanomalla, että kyllä ne terveyskeskuksen yleislääkäritkin tietävät mitä tekevät, jopa psykologini puhui heidän puolestaan.

Ja niin vaan eilen koitti se päivä, kun kävelin yleislääkärin vastaanotolle omaan terveyskeskukseeni ja pahin pelkoni kävi toteen. Vastaanottamassa oli nuori mieslääkäri, josta valitettavasti paistoi läpi tietämättömyys. Kaikki hänen elekielestään lähtien puheisiin viittasi siihen, että nyt ollaan väärällä alueella. Sain kuitenkin lääkkeet ja uskon niiden olevan hyvät minulle, mutta koska yksi suurimmista peloistani tässä sairaudessa on nimenomaan lääkkeiden aloittaminen, ei tuo 20 minuutin käynti helpottanut oloani yhtään. Päästyäni vastaanotolta, purskahdin aivan lohduttomaan itkuun soittaessani yhdelle parhaista ystävistäni ja hän sai lopulta rauhoitettua minut. En siis missään nimessä halua arvostella lääkärin ammattitaitoa, mutta koska jo itse lääkkeiden aloittaminen on itselleni todella iso kynnys, olisin todella kaivannut varmuutta puhkuvan lääkärin, jolla olisi ollut selkeät vastaukset kaikkeen.

Tänään aloitin lääkkeiden syömisen ja jouduin jo toistamiseen aamulla soittaa ystävälleni, joka patisti minua. Yritän siirtää ajatukseni mahdollisista sivuoireista ja ahdistuskohtauksien voimistumisesta positiiviseen ajatteluun, että nämä lääkkeet auttavat minua ja pian saan taas elää normaalia elämää ja nauttia siitä.

Haluaisin kovasti kertoa tästä matkastani ahdistuneisuudesta onnellisuuteen myös täällä blogissa, jos se vaan teille sopii. Ymmärrän kyllä, jos näistä asioista ei halua täällä positiivisuuden keskellä lukea. Tämän bloginhan pitäisi olla se pakopaikka, jossa voi lukea niitä positiivisia asioita ja paeta omaa arkea. Mutta itselläni tämä kulkee nyt vahvasti mukana arjessa ja tuntuu jopa jotenkin tärkeältä saada vuodatettua fiiliksiä tänne. Sopiihan se teille?

Ulkoilmamyrkytys Nuuksiossa

nuuksio-45.jpg

Palataan meidän Tallinnan kylpyläreissuun vähän myöhemmin ja fiilistellään vähän tätä kevättä ilmassa. Lumet alkaa olla sulanut pois ja lämpötilat hipoo auringossa kymmentä astetta. Kyllä siinä viihtyy jo itse kukin. Oli ihana palata sunnuntaina kotiin ja vaikka jatkoimme matkaa vielä suoraan pääsiäislounaalle, ei päivä tuntunut pitkältä, koska aurinko porotteli ikkunoista sisään vielä puoli kahdeksalta illalla. Kotimatkalla haimme vielä koiran siskoltani hoidosta ja sovimme heti tärskyt seuraavalle päivälle retkeilyn ja grillailun merkeissä Nuuksioon.

Olen jo pitkään halunnut lähteä retkelle Nuuksioon, ottaa mukaan lämmintä kaakaota termarissa, makkaraa ja vaahtokarkkeja. Vaahtokarkit tosin vaihtui vieläkin parempaan, tikkupulliin. Siskon mies teki aamulla herkullisen pullataikinan ja vitsi miten nostalginen fiilis tuli kun taikinaa kieputeltiin kepin ympäri ja grillailtiin niitä.

Sää oli mitä mainioin aloittaa tällainen perheen yhteinen retkeily, meille kun se oli ensimmäinen laatuaan. Sää houkutteli monet muutkin paikalle ja melko täyttä metsäpoluilla olikin. Siellä sitten liukasteltiin menemään ja mieheni, itse satusetä, kertoi lapsille tarinoita jättiläisestä ja jättiläisen räästä, jonka päällä kävelimme ja jota valui kallion reunoja pitkin. Grillipaikalta takaisin kävellessä itselleni iski ulkoilmamyrkytys, taisi oman tikkupullan grillaaminen olla viimeinen niitti ja silmäluomia rupesi painamaan.

Ihan mahtava päivä, liki kolmen tunnin reipasta ulkoilua kauniissa säässä. Siinä ei huolet eikä murheet painanut ja kaikilla oli mukavaa.

nuuksio.jpg

nuuksio-3.jpg

nuuksio-7.jpg

nuuksio-14.jpg

nuuksio-18.jpg

nuuksio-20.jpg

nuuksio-26.jpg

nuuksio-33.jpg

nuuksio-37.jpg

nuuksio-44.jpg

nuuksio-46.jpg

nuuksio-51.jpg

nuuksio-54.jpg

nuuksio-66.jpg

nuuksio-69.jpg

nuuksio-74.jpg

nuuksio-76.jpg

Happee

sunnuntai-5.jpg

Huhh, tämä viikko onkin mennyt enemmän tällaiseksi avautumiseksi. Niin hyvässä kun pahassa. Nyt on pakko pysähtyä hengähtämään, levätä ja haukata happea. Lähdemmekin siis huomenna perheen kanssa viettämään viikonloppua Tallinnaan kylpylälomalle.

Olen ollut blogin kanssa koko talven ja alkukevään melko ahkera ja jaksanut kirjoitella lähes päivittäin, jättämällä kuitenkin tarkoituksella viikonloput ilman postauksia. Tälläkin hetkellä olisi paljon kirjoiteltavaa ja luonnoksissa odottelee monta julkaisua, mutta meillä juoksee kotona niin uhmakas kohta 3-vuotias, että tarvitsen hengähdystauon ja jatkan seuraavat viikot vähän maltillisemmalla postaustahdilla blogin kanssa.

Eilen oli viimeinen pisara Eliksen juostessa ympäri asuntoa, viskoen sisustustyynyjä, kaataen sohvapöydän, pomppien sohvalla, tiputtaen täyden ruokalautasen maahan, heittäen suihkussa kaikki shampoopullot ympäri kylpyhuonetta, lyöden vesipullolla päähän ja tönien ja purren, että lopulta nappasin vesipullon ja viskoin sen takapihan ovesta ulos niin, että se halkesi kahtia. Vesipullon rikkoontumisesta seurasi hysteerinen itku, joka ei loppunut muulla kun laittamalla Elis jo seitsemältä illalla nukkumaan, hän kävi aivan ylikierroksilla.

Lopulta Eliksen jo nukkuessa, kävin peittelemässä hänet uudelleen, hänen potkittua pois päältään peittonsa. Silloin iski järkyttävä morkkis omasta käytöksestäni ja vesipullon rikkomisesta, joka tietysti oli vahinko. Istuin siinä hetken vieressä, silittelin päätä ja ihastelin niitä maailman suloisimpia kasvoja. Kyllä meitä vanhempia koetellaan, mietin. Myöhemmin nappasin Eliksen kainaloon, kikateltiin ja halailtiin hetki meidän sängyssä ja käytiin takaisin nukkumaan.

Mukavaa ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

sunnuntai-9.jpg

sunnuntai-10.jpg


Ystävyydestä

bff.jpg

Toissa viikonloppu sai miettimään ystäviäni ja miten tärkeitä niistä jokainen on minulle. Niin kauan kun muistan, olen ollut riippuvainen ystävistäni ja kaikki läheiset tietävät etten viihdy kovinkaan pitkiä aikoja yksin. Okei, tämä ajattelutapa on kyllä lapsen saannin myötä muuttunut. Nyt osaisin todella arvostaa sitä omaa aikaa jota ei enää saakaan… 😀

Ystävät ovat kuitenkin itselleni tietynlainen voimavara ollut aina ja vaikka elämässä on mennyt hieman surkeammin, on viereltä löytynyt aina ystäviä jotka ovat olleet tukena. Lapsen saaminen ei ole vähentänyt ystävien tärkeyttä elämässä, päinvastoin, mutta niitä tulee nykyään nähtyä huomattavasti harvemmin. Silti jokainen ystäväni on minulle kullan arvoinen ja tätä tulee sanottua liian harvoin. On ystäviä, joita näen lähes päivittäin ja tiedän heistä kaiken, ehkä välillä vähän liikaakin hehh ja on ystäviä, joita näen vain muutamia kertoja vuodessa, mutta tuntuu kun jatkaisimme aina suoraan siitä mihin edellisellä kerralla on jääty ja pystymme hiljaisuudellakin kertoa kuinka tärkeä toinen on. Välillä mieheni on jopa vähän mustasukkainen ystävistäni joille kerron kaiken ja joiden kanssa pystyn jakamaan kaiken. Toki miehenikin on yksi parhaista ystävistäni, mutta tällaisessa lapsiperheen arjessa se välillä unohtuu ja jaamme vain niitä kiukkuja. Tiedätte varmaan…

Voisin kirjoittaa ystävistäni vaikka kirjan, mutta ajattelin aloittaa vähän kevyemmällä, blogipostauksella. Jaan tällä hetkellä paljon samoja juttuja ja fiiliksiä ystäväni Kaisan kanssa ja naapureina olemmekin viettäneet paljon aikaa yhdessä.

Tutustuimme Kaisan kanssa syksyllä 2007 aloittaessamme samassa koulussa, samalla linjalla. Olimme aloittaneet juttelun netissä luokkakurssille luodussa ryhmässä jo ennen koulun virallista alkamista. Muistan ikuisesti istuessamme matematiikan preppauskurssilla, jolle molemmat jouduimme koulumenestyksemme vuoksi, kun ensimmäisen tauon aikana Kaisa tuli luokseni ja kysyi ”Ooksä Nina?” No olinhan minä ja tiesin heti löytäneeni ystävän loppuelämäkseni, niin kliseeltä kun se kuulostaakin.

Meistä todella tuli parhaat kaverit ja kuljimme kurssilta kurssille käsikädessä ja vietimme vapaa-ajan yhdessä. Kaisa oli ulospäinsuuntautunut, positiivinen ja tuli toimeen kaikkien kanssa ja minä olin todella ujo ja kuljin vanavedessä. Meitä erotti toki se, että Kaisa eli parisuhteessa eikä välittänyt juhlimisesta ja minä ravasin läpi kaikki koulubileet ja jäin vähän jälkeen opiskelusta. Jouduin myös käymään töissä opiskelujen lomassa, mikä verotti aikaani. Lopulta Kaisa valmistuikin koulusta kaksi vuotta aikaisemmin.

Ensimmäisenä opiskeluvuotena kävi nopeasti ilmi, että olimme myös sukua toisillemme. Vaikka Kaisa oli muuttanut pääkaupunkiseudulle Mikkelistä ja itse olin asunut koko ikäni Espoossa. Emme tietenkään mitään ihan lähisukua, mutta meidän isovanhemmat tunsivat toisensa. Nykyään meitä yhdistää sukulaisuussuhteen lisäksi moni muukin asia. Muutimme molemmat perheidemme kanssa saman kadun varrelle, meillä on lapset 10 kk ikäerolla ja käymme töissä samassa rakennuksessa.

Olin todella onnellinen, kun Kaisa perheineen osti asunnon melkein naapurista ja vielä onnellisempi, kun he saivat päiväkotipaikan samasta päiväkodista Eliksen kanssa. Siellä ne meidän kullannuput nyt porskuttelevat samassa ryhmässä ja toivottavasti heidän ystävyys kestäisi myös läpi elämän.

Arvostan Kaisaa niin suuresti, etten pysty sitä edes sanoin kuvailemaan. Hän on positiivisin ja iloisin koskaan tapaamani persoona ja hän on valloittanunt positiivisuudellaan monet muutkin. Saan usein kuulla siitä kaikilta joille olen Kaisan esitellyt.

Meiltä löytyy niin monia yhteisiä kiinnostuksen kohteita sisustamisesta valokuvaamiseen eikä meillä koskaan käy aika tylsäksi yhdessä, aina riittää höpöteltävää. Jopa niin paljon, että aina jäädessäni pois hänen kyydistään, joutuu hän vielä sammuttamaan auton hetkeksi jäädessämme jumiin juttuihimme ja hänen lähtiessään meiltä kylästä, jäämme oven suuhun roikkumaan vielä moneksi minuutiksi. Saman alan opiskelu kulkee vahvasti meidän arjessa mukana, kiinnitämme huomiota samanlaisiin asioihin ja nauramme samoille jutuille.

Välillä tuntuu, että olen Kaisalle velkaa koko elämäni. Hän on ollut tukena ja auttanut minua kaikissa elämäni hankalissa tilanteissa. Hän on kyydinnut kun en ole pystynyt itse ajamaan ja juossut hätiin kun olen apua tarvinnut. Eräänäkin aamuna sain häneltä viestin, jossa hän kysyi haluanko hänen käyvän puolestani Postissa, kun oli muistanut minun maininneen etten ole paniikkikohtauksiltani päässyt hakemaan yhtä pakettia.

Kiitos Kaisa, että olet olemassa. <3

Kuvissa meidän nöpsykät höpöilemässä.

bff-5.jpg

bff-10.jpg

bff-18.jpg

bff-22.jpg

bff-6.jpg

Akkujen latausta

kotona.jpg

Vaikka ulkona ei näytä yhtään niin ihanalta kun viime viikolla, niin toivottelen silti kaikille mukavaa alkanutta viikkoa. Vaikuttaako muillakin sää mielialaan? Viime viikolla aurinko helli ja nyt taas sataa räntää, on pimeää ja märkää ja se heijastuu ainakin omaan fiilikseen.

Viikonloppuna saatiin onneksi ladata akkuja tekemättä mitään erikoista. Sain perjantaina postista Noshin vaatekutsuilta tilaamani vaatteet ja niitä sitten soviteltiin viikonloppuna. Lauantaina vietimme koko päivän yhdessä ystäväni ja hänen lapsen kanssa molempien miesten ahkeroidessa töissä. Iltapäivällä pyörähdettiin vielä Ikeassa ja se oli kyllä historiani nopein ja edullisin Ikeareissu.

Päätimme laittaa kukkaronnyörit kiinni loppukuukaudeksi ja nimenomaan herkut ja roskaruoka on pannassa, samoin sisustushömpötykset ja vaatteisiin törsääminen. Se ei estänyt kuitenkaan herkuttelemasta, perjantaina leivoin kaapista löytyvistä tarvikkeista suklaakakun vieraille, jota sitten mussutettiin koko viikonloppu ja lauantaina tehtiin hampurilaisia.

Sunnuntaina sain rauhassa leikkiä viherpeukaloa, kun mieheni lähti peliin ja mummi vei Eliksen katsomaan isin peliä. Sain yllättäen sitä kuuluisaa omaa aikaa, kun sain viestin, jossa mieheni äiti tarjoutui viemään Eliksen peliin ja sen jälkeen syömään. Olin kyllä niin hukassa ja sormi suussa tuon oman aikani kanssa, etten tiennyt mitä sillä tehdä. Päädyin siis upottamaan sormeni multaan ja katsomaan yhden hömppäelokuvan.

kotona-2.jpg

viikonloppu-4.jpg

viikonloppu-6.jpg

viikonloppu-14.jpg

viikonloppu-2.jpg

viikonloppu-7.jpg

viikonloppu-8.jpg

viikonloppu-10.jpg

viikonloppu-11.jpg

viikonloppu-13.jpg