Ampiainen

Elis oli sellainen showmies Kosilla ja lumosi kaikki sukulaiset höpöilyllään. Yhtenä päivänä kävimme C:n isän siskon luona ja sieltä löytyi lasten minimönkijä. Ampiaispuvussaan Elis vuorotellen kävi potkimassa palloa ja taputti aina itselleen kun osui palloon ja vuorotellen yritti mennä mönkijällä eteenpäin. Mönkijässä oli kahvassa pieni painike, josta mönkijä liikkuu itestään ja yritimme sitä kovasti Elikselle opettaa ja hän melkein sen oppikin, mutta pääasiassa kyllä joku aikuinen joutui kokoajan siinä olla ja painaa nappia. Tuollainen mönkijä olisi ihan loistava kotiinkin ensi kesäksi. Hän oli niin valloittava ja ihania kuvia tuli niin monta, että iski valinnanvaikeus blogiin. Päätinpä tehdä siis ihan oman postauksen näistä kuvista.

Tänään aamu alkoi yllätysvisiitillä Vansin ystävämyyntiin Lauttasaareen ja postailen myöhemmin mitä sieltä tuli hankittua. Vähän jotain kaikille perheenjäsenille. 🙂 Hikoilin siellä tungoksessa niin, että päätin pistäytyä siellä vielä ehkä myöhemmin viikonloppuna uudelleen.

Muistakaa käydä osallistumassa ihanaan jalkahoitoarvontaan. Arvontaa tietenkin rajoittaa vähän tuo paikkakunta, mutta jos flaksi käy niin voithan tarjota tuon voiton jollekin tutulle joka asuu täällä lähistöllä. 🙂 Eli nyt kipinkapin osallistumaan tästä!

kos_blogi-56.jpg

kos_blogi-57.jpg

kos_blogi-58.jpg

kos_blogi-59.jpg

kos_blogi-60.jpg

kos_blogi-61.jpg

kos_blogi-62.jpg

kos_blogi-63.jpg

kos_blogi-64.jpg

kos_blogi-65.jpg

kos_blogi-66.jpg

kos_blogi-67.jpg

kos_blogi-68.jpg

kos_blogi-69.jpg

kos_blogi-70.jpg

kos_blogi-71.jpg

kos_blogi-72.jpg
Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *