Voihan vaunut…

Luulin olevani liian aikaisin liikenteessä, kun lokakuussa intouduin lähteä katselemaan vaunuja siskoni kanssa kauppoihin.. En näemmä ollut, sillä vauvan syntymään on 5 viikkoa ja vieläkin ollaan ilman vaunuja.

Muistan kun ensimmäisen kerran eksyin netissä lastentarvikeliikkeiden sivuille katselemaan vaunuja miten pihalla sitä olin niistä kaikista vaihtoehdoista ja kun ei niistä ymmärtänyt mitään. Mikä on quadrolift, heittoaisa, yhdistelmävaunut jne. Katselin vain miellyttävän näköisiä vaunuja ja ilman siskoani meillä olisi jo varmasti markkinoiden surkeimmat vaunut.

Koska asumme hissittömässä kerrostalossa, osasi siskoni neuvoa minua hankkimaan vaunut, joihin saa pehmeän kantokassin, joka on helpoin kantaa kotiin ja lähdimme tästä ajatuksesta liikkelle vaunuja etsiessä. Halusin myös vaunut, jotka riittäisivät sellaisinaan myös kauppareissuille eli toisinsanoen pienet ja ketterät ja autoon mahtuvat. Siskoni osasi myös kertoa hieman vaunumerkeistä, joten sillä karsimme huonoimmat pois. Tavoitteena oli siis löytää yhdistelmävaunut pehmeällä kantokassilla ja kääntyvillä etupyörillä ja niin, että mahtuivat kasattuina autoni takakonttiin koiranhäkin viereen. Kävimme testaamassa sekä Emmaljungan Nitro City että Teutonian Cosmo -yhdistelmävaunuja. Lisäksi katsoimme joitain Brion yhdistelmävaunuja, mutta ne eivät oikein miellyttänyt silmää.

emmaljunga_city_nitro.jpg
Emmaljunga Nitro City

Päädyin Teutonian Cosmoihin, sillä ne olivat ehdottomasti parhaimman näköiset, kattava valikoima kankaissa, mahtuivat takakonttiin ja istuinkorkeus oli sopiva. Vaikka kumpikaan meistä ei ole pituudella pilattu, tuntui silti että Emmaljungissa istuinkorkeus oli todella matalalla ja vauva olisi lähes maantasalla. Aluksi yritin katsoa Tori.fi:stä ja Huuto.net:stä, mutta en löytänyt yksiäkään Teutonia Cosmoja käytettynä paitsi tuplia. Tulin siihen tulokseen, että nyt on pakko satsata upouusiin vaunuihin ja järkytyin kun huomasin hintojen pyörivän Suomessa 1000 euron yläpuolella. Keksimme tilata vaunut Saksasta, sillä sieltä ne sai n. 600 euron hintaan sisältäen toimituskulut! Sain puhuttua äitini ostamaan ne meille joululahjaksi ja niin lähti joulukuun alussa tilaus Saksaan ihanista valkoisista nahkaisista Teutonia Cosmoista. Toimitusajaksi tosin ilmoitettiin 12 viikkoa, mutta sehän riitti.

g_a041059_002.jpg
Teutonia Cosmo White Leatherette

Helmikuun 26. päivä laitoin sähköpostia Saksaan tiedustellakseni, että onko tarkempaa aikataulua vaunujen saapumisesta ja vastasivat, että maaliskuun kolmantena viikkona ne postitetaan meille kotiin. Odotus siis jatkui. Nyt alkuviikosta äitini sai Saksasta puhelun, että vaunut ovat loppuunmyyty ja haluammeko rahat takaisin vai tilata toiset vaunut tilalle. Voi apua, hormoonihirviö sekosi tuosta tiedosta ja itki varmaan kolme tuntia. Miten turhamaista käytöstä multa… Rauhoituttuani menin ensimmäisenä tietenkin katsomaan netistä vaihtoehtoista värimallia vaunuista, mutta kaikissa vaunuissa oli vähintään 8 viikon toimitusaika. Löysin silti vaihtoehtoiset vaunut menetettyjen tilalle ja värin nimi oli St. Tropez.

Cosmo_Kiwa_Chic_details.jpg
Teutonia Cosmo St. Tropez

Olisimme siis joutuneet olla ilman vaunuja vauvan ensimmäiset viikot, mutta koska joudumme jokatapauksessa hankkimaan vielä erikseen parvekevaunut, niin ajattelin pärjäävämme niillä aluksi. Seuraavana päivänä olin kuitenkin valmis lähteä katsomaan Suomesta löytyvää valikoimaa vaunuista, mutta pettymyksekseni jouduin kuulla että täälläkin on toimitusaika vähintään 8 viikkoa kaikissa väreissä. Muutamia viime vuoden malleja löytyi myymälöistä -25% hintaan, mutta ei meidän pojalle voi ottaa violetteja tai kukkakuvioisia vaunuja. Vaihtoehdoksi jäi vaihtaa kokonaan vaunumalli tai odottaa vielä 8 viikkoa lisää. Kävimme kokeilemessa Brion Singejä automme takakonttiin ja nehän mahtui. Ulkonäkö tosin ei vieläkään oikein säväyttänyt, värivaihtojakin oli tarjolla vain neljä ja miten tylsiä ne olivatkaan! Ja istuinkorkeuskin tuntui aivan järkyttävän korkealta ja tuntui että vauva tulee olemaan melkein suussa sitten kun on istumaiässä. Soitin siskolleni saadakseni päätösapua ja sisko sai ylipuhuttua meidät hankkimaan tylsät mustat yksiväriset vaunut. Aloin jo näkemään mielessäni, miten voimme ”tuunata” vaunuja värikkäällä hoitolaukulla sekä vaunusuojalla ja vilteillä.

brio_sing_brown_656.jpg
Brio Sing
teutonia-cosmo-2012-black-1.jpg
Teutonia Cosmo
turquoise_dream.jpg

Seuraavan päivänä tästä sain puhelun Vauvatalo Johannasta, että heiltä löytyisikin jostain valkoiset nahkaiset Teutonia Cosmot ja saisin ne 1-2 viikon sisällä hintaan 1200e. Olin aivan häkeltynyt, enkä enää tiennyt mitä haluan, sillä olin ehtinyt jo kuvittelemaan mielessäni ne mustat Cosmot turkoosilla kuomusuojalla. Nyt oli vaihtoehtoina hankkia mustat tai ”melkein-valkoiset-nahkaiset” Cosmot Saksasta hintaan 600e ja odottaa niitä 8 viikkoa TAI valkoiset nahkaiset Cosmot Suomesta hintaan 1200e ja saada ne 1-2 viikon sisällä. En vain enää ollutkaan varma haluanko ne unelmieni vaunut vai mustat vaunut ja siihen vielä tuo toimitusaika ja hinta päälle. Mietin mitä kaikkea kivaa saisimme tuolla hinnalla mitä nyt joutuisimme maksamaan siihen päälle. Päätin siis luopua valkoisista nahkaisista Teutonia Cosmoista, mutta samaan aikaan menin myös perumaan Saksan tilaukseni ja vaatimaan rahani takasin, sillä olin niin kiukkuinen heidän toiminnastaan ja siitä, että he eivät olleet valmiita hyvittämään tätä muulla kuin tarjoamalla uusia vaunuja tilalle ja eikä edes toimitusta olisi saanut nopeutettua.

Onni onnettomuudessa, sillä selatessani nettiä, eksyin vahingossa vanhentuneelle Huuto.net -sivulle, missä oli myynnissä mustat Teutonia Cosmot käsijarrulla ja todella hyväkuntoisen näköiset ja laitoin yksityisviestiä myyjälle josko vaunut olisivat vielä myymättä vaikka huuto olikin päättynyt jo 11.3. ja niin käy meidän tie huomenna Tuusulaan hakemaan meille vaunut. <3

Ja ehkä tästä vielä intoudun tekemään itse kuomusuojan, joten ei tiedä vaikka matkani kävisi vielä kangaskaupan kautta, mutta siitä sitten mahdollinen oma kirjoituksensa. 🙂

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *