Tehoviikonloppu

kotikuvia

Eliksellä nousi lauantaina korkea kuume, joka pakotti meidät jäämään kotiin neljän seinän sisälle koko viikonlopuksi. Lauantai meni vielä ihan ok, nukuttiin ja katsottiin telkkaria, mutta kun sunnuntai koitti, alkoi äidillä vähän olla jo vaikeuksia vain istua aloillaan.

Tutkin ja suunnittelin ensin etelänreissua, jonka jälkeen imuroin ja siivosin paikkoja. Kävin tamppaamassa olohuoneen maton, sitten pesin kaksi koneellista pyykkiä ja vein roskia. Tässä kohtaa alkoi jo todella tylsyys iskeä ja keksin alkaa piikkaamaan meidän vessan seinistä sellaista boordilistaa irti, jospa se vessaremonttikin joskus käynnistyisi oikein kunnolla. Tarpeeksi monta kertaa lyötyäni vasaralla ohi vasempaan käteen, istahdin hetkeksi olohuoneeseen ihastelemaan sohvalle nukahtanutta Elistä, kunnes aurinko häikäisi silmäni ja erehdyin kiinnittämään huomioni likaisiin ikkunoihin. Ei muuta kun ikkunoita pesemään, sekä ulkoa että sisältä. Kyllä nyt on puhdasta!

Ikkunoiden kuurauksen jälkeen alkoikin aurinko jo laskemaan ja mentiin Eliksen kanssa suihkuun, jossa tietysti aloin pesemään lattioita ja seiniä sekä lasipintoja.

Että sellainen tehoviikonloppu takana ja nyt voi taas hetken aikaa nauttia puhtaasta kodista. Kunnes kohta jo sinne raahataan 700 kg vinyylilankkua ja alkaa lattioiden uusiminen, kääk! 🙂

kotikuvia-8

kotikuvia-42

kotikuvia-39

kotikuvia-51

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

6 kommenttia “Tehoviikonloppu

  1. Kuulostaa kyllä ihan supertehokkaalta viikonlopulta! Ja voi miten kaunis koti, sisustus näyttää ihanalta♥

  2. Voi, miten kaunis ja valoisa koti teillä on! Ja upeita kuvia! Paranemisia pienelle potilaalle! Aina niin kurjaa, kun lapset sairastaa :/

    1. Kiitos paljon. ♥ Se on kyllä aivan sydäntäsärkevää nähdä lapsi kipeänä ja toivoisi vain kaikin tavoin voivansa helpottaa toisen oloa. 🙁

  3. Mua alkoi jotenkin hymyilyttämään kun luin tämän tekstin – olisipa itselläkin joskus tuollaisia puuskia että tulisi oikein perusteellisesti siivottua koko koti. 😀 Ihanat kuvat tosiaan, teidän koti näyttää kauniilta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *