Luonnonmukainen hampaiden valkaisu

hammastahna-7

Kävin vasta ennen joulua valkaisemassa hampaani samalla kun toinen etuhampaani korjattiin, mutta tuntuu kuin hampaat olisi jo kellastuneet takaisin. Tai sitten nälkä kasvaa syödessään ja haluan entistäkin vaaleammat hampaat. Oli miten oli, olen tutkinut erilaisia hampaiden valkaisuun olevia kotikonsteja. Harkitsin hampaidenvalkiausliuskojen tilaamista, mutta sitten muistin nähneeni mainoksia tästä ihmeellisestä mustasta hammastahnasta, jonka juju on aktiivihiilessä.

Aktiivihiili imee itseensä lääkehiilen tavoin epäpuhtauksia ja pitäisi näin siis poistaa lika ja värjäytymät. Warpaintilta löytyy myös aktiivihiilijauhetta, joka saattaa olla monelle tutumpi tuote, mutta sen kanssa pitäisi ensin pestä hampaat tavallisella hammastahnalla ja vasta sitten jauheella, joten kiinnostuin itse enemmän tästä aktiivihiiltä sisältävästä hammastahnasta.

Kohta tulee viikko täyteen tämän Curaproxin Black is White hammastahnan kanssa ja tuntuu kyllä, että hampaat olisivat aavistuksen vaalentuneet. Hintaa tällä on kyllä ihan törkyisesti, joten voi olla että jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi tuubiksi. Tätä myy mm. apteekit ja Sokos.

Oletteko te kokeilleet jotain kotikonstia hampaiden valkaisuun ja millaisia tuloksia olette saaneet?

7 kommenttia “Luonnonmukainen hampaiden valkaisu

  1. Itse en uskalla tuota käyttää joka päivä vaikka toki voisi etenkin kuuriluontoisesti, mutta jotenkin karsastan mitään aktiivihiiltä sisältävää jokapäiväisessä käytössä sillä en ole varma mitä se tekee kiilteelle. Mukava tuote kuitenkin ja iteltänikin on tästä tulossa juttua!<br />
    <br />
    hanna<br />
    <a rel="external nofollow" href="http://www.hannamariav.com&quot; target="_blank">www.hannamariav.com</a>

    1. Mä oon kyllä ihan käyttänyt päivittäin… 😀 Itseasiassa mietin myös että mitenhän tämä hammastahna toimisi finneille, koska monethan käyttää hammastahnaa kuivattamaan finnejä niin olisikohan tää vielä tehokkaampi kun siinä on tota aktiivihiiltä… Pitää varmaan testata 😛

  2. Minä olen monesti miettinyt, että jotain olisi kiva kokeilla MUTTA ensin pitäisi uskaltua hammaslääkärille ja hoidattaa nämä hampaat noin muutenkin kuntoon.. Sen jälkeen voisi oikeasti miettiä sitä valkaisuakin 🙂

    1. Mä niin tiedän tunteen! Mä aloin käymään kerran vuodessa hammaslääkärillä kun hammaskivestä tuli niin iso ongelma, että aiheutti kamalaa särkyä ikenissä ja hampaissa ja sitä pitää käydä kerran vuodessa poistattamassa. Tuntuu, että ravaan nykyään jatkuvasti hammaslääkärissä. 😛

  3. Uu, tää kuulostaa kiinnostavalta! Tuosta aktiivihiilestä olenkin lukenut, mutta en juuri tästä tuotteesta. Hinnat vaan tuppaa olemaan vähän suolaiset tosiaan. Olen kokeillut vain Youtuel-hammastahnaa enkä sitäkään kovin tunnollisesti, joten keltaiset hampaat on edelleen 😀

    1. Mullekin oli tutumpi ensin tuo Warpaint ja aktiivihiili niissä kasvonaamioissa, mutta törmäsin tähän apteekissa ja otin riskin. 🙂 Mä en usko noihin tavallisiin hampaita valkaiseviin hammastahnoihin ollenkaan!

  4. En oo koskaan vielä kokeillut mitään vastaavaa, mutta kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Voisin jossain kohtaa kyllä kuuriluontoisesti testata onko oikeesti apua 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *