Tutista vierottaminen

kuva-3.jpg

Päätin jo loppusyksystä reissuamme varatessamme, että vieroitetaan Elis siellä tutista. Olin joltain kuullut jo sitä ennen, että vähintään kahden viikon pituinen reissu on loistava tilaisuus vieroittaa tutista. Elis oli juuri sopivasti jättänyt tutin pois päiväkodissa päiväunilta muutamaa viikkoa ennen reissuamme. Hoitajat kertoivat ettei Elis enää huoli tuttia nukkumaan mennessä.

Vielä menomatkalla sai Elis tutin, koska itseäni jännitti lennon sujuminen niin paljon. Perille päästyämme piilotin kuitenkin tutit, eikä niitä sen jälkeen ole kaivettu esiin.

tuttivierottaminen-2.jpg

tuttivierottaminen-3.jpg

Täysin hampaita kiristelemättä se ei kuitenkaan sujunut, vaan Eliksen jatkuvat kiukuttelut ja nukahtamisen venymiset söi kyllä hermoja. Tutin perään ei huudeltu, mutta rauhoittumiset on vaatineet vähän pidempää pinnaa ja saimme sitten miehen kanssa keskenämme aiheutettua riitaa, kun tarpeeksi hermo meni. Toisaalta onneksi olimme reissussa, jolloin olosuhteet olivat huomattavasti leppoisammat, jos tämä sama oltaisiin käyty keskellä normaalia arkea, olisin varmaan saanut jo hermoromahduksen.

tuttivierottaminen-1-2.jpg

tuttivierottaminen-1.jpg

Ensimmäisen viikon jälkeen Elis alkoi nukahtamaan iltaisin todella helposti, päiväunet jouduttiin aluksi nukkumaan liikkuvassa autossa tai rattaissa loppuun asti sinnitellen, mutta nekin saatiin loman loppua kohden hoidettua ihan hotellihuoneessa sängyssä.

Kotona tutteja huudeltiin heti ensimmäisenä, mutta kun muistutin tuttien jääneen lentokoneeseen, loppui huutelu. Yhtenä iltana kun en tarpeeksi antanut huomiotani Elikselle päiväkodin jälkeen, huuteli hän myös tuttia, mutta ilman itkuja säästyttiin ja saatiin ajatukset siirrettyä nopeasti muualle. Nyt pitäisi saada enää täällä kotona saada Elis nukkumaan omassa sängyssä.

Minkä ikäisenä teillä on jätetty tutti pois ja miten?
Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *