Valkolakattu tammiparketti

uusilattia-8.jpg

Kuka muistaa kun kirjoittelin vain hetki sitten maalaavani lattiat valkoiseksi Betoluxilla. Kuoppasin idean lopulta, koska halusin kotiimme jäävän edes ripauksen lämpöä. Mieheni tosiaan nimesi vitivalkoiset lattiat sairaalalattiaksi ja se jäi kummittelemaan mieleeni.

Päädyin tutkimaan valkolakattua tammiparkettia, miten hyvin sellainen operaatio lattiaa vaalentaisi ja miten hyvin se pysyisi vaaleana ettei oranssi väri ala puskemaan läpi. Mitä useamman lakkakerroksen tekee, sitä vaaleampi lattia. Tietenkin. Eikä oranssin värin pitäisi puskea läpi enää ollenkaan.

Instagramissa seuraavat ovatkin jo päässeet näkemään uudesta lattiastamme vilauksen ja totta tosiaan, ollessamme Eliksen kanssa Vierumäellä, kävi meillä kaveri hiomassa ja lakkaamassa lattian. Aluksi meidän piti laittaa vain kaksi kerrosta lakkaa, mutta viime hetkellä aloin epäröimään. Sovittiin, että hän laittaa minulle kuvan kun on kaksi kerrosta ja teen sitten päätökseni. Päätin, että maksan nyt kun kadun myöhemmin ja kolmas kerros laitettiin. Ja onneksi niin, koska päästyäni kotiin sunnuntai-iltana, olin niin onnesta soikeana. Lattia on niin upea, listat vielä ja avot!

Teimme ensin vain olohuoneen ja eteisen ja myöhemmin laitetaan makuuhuoneetkin. Voidaksemme laittaa koko asunnon kerralla, olisi kaikki huonekalut pitänyt siirtää muualle ja se kuulosti aivan liian suurelta rumbalta. Jos kevät-talvella sitten laitettaisiin makuuhuoneetkin.

Nyt voin lakata vouhottamisen rumasta tammiparketista ja ihastella tuota edelleen lämpimänsävyistä vaaleaa lattiaamme. Mitäs sanotte?

uusilattia-9.jpg

uusilattia-5.jpg

uusilattia-13.jpg

uusilattia-4.jpg

uusilattia-16.jpg

uusilattia-32.jpg

uusilattia-1.jpg

uusilattia-2.jpg

uusilattia-12.jpg

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

6 kommenttia “Valkolakattu tammiparketti

    1. Nyt en osaa kyllä yhtään sanoa, kun ystäväni teki tämän ja hankki materiaalit. 🙁

    1. Kiitos viestistäsi, tuo tarjotinvaunu on Ikeasta, mutta sitä ei enää valitettavasti ole valikoimassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *