Syysväreissä

En yleensä yritä rynnistää kohti syksyä, vaan nauttia kesästä niin pitkään kuin mahdollista. Muutama viikko sitten kuitenkin käydessämme ystäväni kanssa Vantaan Ikeassa en voinut olla ihastumatta näihin tummanpuhuviin sävyihin ja oli pakko hankkia ne kotiin. Pastellinsävyt saivat väistyä näiden tieltä ja antaa syksyn tulla. Johan ne pastellinsävyiset tyynyt ovat kaksi vuotta tuossa ollut kesät talvet, joten oli jo aikakin mennä eteenpäin. Olimme etsimässä ystävälleni uusia tyynynpäällisiä ja ehdotin ensin hänelle näitä sävyjä, mutta hän tokaisi samantien että ompa synkkää. Heitin siihen vitsillä, että synkkää niin kuin mun mieli, taidanpa ostaa ne itselleni. 🙂

Murrettu tummansininen sisustuksessa on miellyttänyt silmääni jo pidempäänkin ja edelleen haaveilen mm. makuuhuoneen seinän maalaamista Tikkurilan Denim -sävyllä. Samoin pinnatuolien maalausprojekti on ollut kesken jo 2,5 vuotta ja saivatkin vihdoin uudet sävyt päälleen. Niissäkin nähdään tummempaa sävyä, mutta mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan pääsee, joten myös hentoisia pastellisia sävyjä valikoitui. Tuoleista kuitenkin lisää myöhemmin. Tuo sinapinkeltainen tyynynpäällinen tuli Ikean kuvaston lanseeraustilaisuudesta, mutta sopii niin hyvin tuohon, että pääsi heti käyttöön. Mitäs tykkäätte?

4 kommenttia “Syysväreissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *