Raksakuulumiset osa 6: Ulkohommia

Hommat tuntuu nyt vähän seisovan sisällä, mutta ulkopuolella on tapahtunut, niin konkreettisesti kuin myös suunnittelussa. Terassin runko on rakennettu, autokatos ja parveke on valmistumassa ja julkisivun rappaukset viimeistelty.

Pihasuunnitelmat on kaikessa hiljaisuudessaan selkeytynyt, vaikka mitään pihapiirroksia ei ollakaan tehty. Tässä kohtaa olisi mahtava olla kyllä ihan pihasuunnittelija mukana projektissa, mutta katsotaan mitä saadaan kahdestaan aikaiseksi.

Meidän tontti on osittain kalliota ja puita, mutta ollaan louhittu siitä melkoinen pala myös tasaiseksi piha-alueeksi. Meille oli molemmille jo alusta saakka selvää, että tahdomme mahdollisimman helppohoitoisen pihan eikä meille näin ollen tule lainkaan nurmikkoaluetta. Koska tonttimme rajoittuu kauniiseen metsänäkymään, koemme saavamme luontoa osaksemme aivan riittävästi muutenkin ja tämän vuoksi pihamme tulee muodostumaan pääosin terassista sekä kiveyksestä. Oma mielipiteeni on, että haluaisin luoda pihallemme sellaista rauhoittavaa japanilaista puutarha -meininkiä erilaisilla askelmakiveyksillä, istutuslaatikoilla ja eritasoratkaisuilla ja viimeistellä koko homman tunnelmallisella valaistuksella. Nämä kaikki on silti vielä toistaiseksi vain suunnitelmia omassa päässäni ja pitäisi yrittää raapustaa niistä varmaan ihan jotain järkeviä luonnoksia.

Pelkän nautiskelun ja oleilun rinnalle haluamme tuoda piha-alueelle myös toiminnallisia ratkaisuja ja aiommekin asentaa lapsille maahan upotetun trampoliinin, joka sulautuu muuhun ympäristöön eikä peitä näköalaa. Olen tutkinut eri valmistajien upotettavia trampoliineja ja hintahaitari on näissä kyllä melkoinen, eikä lopullista päätöstä ollakaan trampoliinin suhteen vielä tehty. Trampoliinin lisäksi tarkoituksena olisi laittaa pihalle ulos soveltuva Crosstraining Cage -harjoitteluteline, jonka ääneen sanominen saikin mieheni todella innostumaan. Sekä trampoliini että harjoitteluteline vaativat molemmat turvallisen alustan, joten olemme joutuneet tutkailemaan myös vaihtoehtoja sille ja näillä näkymin tulemme laittamaan leikkipuistoistakin tuttua turva-alustaa, jota saa useassa eri värissä ja mitä huomaamattomampi, sen parempi.

Kuvista poiketen terassi tulee jatkumaan vielä osittain kallion päälle ja kalliolle on suunnitteilla vielä erillinen grillikatos ja parvekkeelta olisi tarkoitus laskeutua portaat suoraan kalliolle. Terassille tulee parvekkeen kokoinen lasitettu alue, jonka taakse vielä kallion ja varaston suojaan laitamme terassiin upotetun ulkoporealtaan, jonne on kätevästi kulku kodinhoitohuoneen kautta.

Pihalle on siis tulossa paljon kaikenlaista, mutta haluammekin pihan olevan viihtyisä ja niin, että sekä lapset että aikuiset viihtyvät. 🙂

Aikaisemmat raksakuulumiset löydät täältä:

Raksakuulumiset osa 1:  Mitä tontillamme tapahtuu tällä hetkellä?
Raksakuulumiset osa 2: Talvirakentaminen
Raksakuulumiset osa 3: Tilannekatsaus työmaalle
Raksakuulumiset osa 4: Julkisivurappaukset
Raksakuulumiset osa 5: Väliseinät paikoillaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *